Tässä korttini viikon haasteeseen, joka on resepti: 1 tähti, 1 leikkuri, 2 nauhaa.
keskiviikko 5. tammikuuta 2011
tiistai 4. tammikuuta 2011
maanantai 3. tammikuuta 2011
sunnuntai 2. tammikuuta 2011
lauantai 1. tammikuuta 2011
Hyvää Uutta Vuotta 2011!!
Tällä bling-bling tanssijattarella on hyvä aloittaa tämä vuosi. Haaveenani olisi tehdä tänä vuonna kortti per päivä ja saada kaikki keskeneräiset työt vietyä loppuun. Mulla kun on paha tapa innostua tekemään jotain, mutta kun se innostus ei aina riitä loppuun asti :).
sunnuntai 26. joulukuuta 2010
Hyvää Tapaninpäivää!
Kylläpä oli kiva joulu :D. Minun vanhemmat tuli Satakunnasta meille joulun viettoon, pukki kävi, ihania lahjoja tuli ja syötyä tuli (välillä vähän liikaakin). Eilen tekaisin tämän kortin, joka lähtee tulevalla viikolla synttäreitään viettävälle ystävälle. Sakset kortissa on siksi, kun hän on parturi-kampaaja.
torstai 23. joulukuuta 2010
Hyvää Joulua !
sunnuntai 19. joulukuuta 2010
P*skarteluhaaste # 70
Tässä korttini haasteeseen, jonka aiheena on bingo.
Oma rivini on nauha-kukka-nappi.
maanantai 6. joulukuuta 2010
Tuikkukortti
"Ilman ontuvaa ystävääni, olisimme vain läntinen lääni. Ilman niitä joiden ristit ovat puuta, olis arkipäivä kuudes joulukuuta. Ilman heitä selvinneitä jostain sieltä, puhuisimme nyt vierasta kieltä". HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ!
keskiviikko 24. marraskuuta 2010
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
